Viagra on kaikista tunnetuin lääke erektiohäiriöön. Miljoonat miehet ovat käyttäneet sitä jo lähes 20 vuoden ajan. Tänä aikana Viagra on vakiinnuttanut asemansa johtavana merkkinä tehokkaana impotenssin hoitona.

Mutta mitä etuja Viagralla on muihin erektiolääkkeisiin verrattuna?

Kesto

Viagran teho voi kestää jopa neljä tuntia.

On kuitenkin tärkeää huomata, että tämä ei tarkoita sitä, että käyttäjän erektio kestäisi neljä tuntia. Sen sijaan se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että erektion voi saada tänä aikana, jos käyttäjä on seksuaalisesti kiihottunut.

Täten Viagran käyttäjillä on tarpeeksi aikaa spontaaniin seksiin. Neljä tuntia antaa tarpeeksi aikaa, jotta käyttäjä pääsee oikeaan tunnelmaan ilman hätäilemistä.

Tabletittomien erektiolääkkeiden, kuten MUSE, Caverject ja Vitaros, teho kestää lyhyemmän ajan (noin 30 minuutista kahteen tuntiin). Tämä lyhyt kestoaika saattaa olla huono puoli joillekin miehille.

Ajoitus

Suurin osa Viagraa käyttävistä miehistä pystyy saamaan erektion noin 30-60 minuutin kuluttua tabletin ottamisesta, jos hän on seksuaalisesti kiihottunut.

Jos tabletti otetaan suuren aterian jälkeen, voi tehon alkaminen kestää hieman pidempään.

Viagra ei välttämättä ole saatavilla oleva nopeiten tehoava erektiolääke, mutta se silti sopii useimmille miehille.

Helppokäyttöinen sininen pilleri

Sininen pilleri on ehkä Viagran parhaiten tunnettu ominaisuus. Tabletin nieleminen on useimmille on helppoin ja huomaamattomin tapa lääke.

Tehokkuus

Viagra pysyy suosittuna vaihtoehtona erektiohäiriöstä kärsiville miehille, koska se on hyvin tehokas lääke.

Lääke on saatavilla kolmena ero annoksena (25mg, 50mg and 100mg). Kaikkien kolmen annoksen on kliinisissö turkimuksissa osoitettu tuottavan positiivisia tuloksia yhdyntään tarvittavan erektion saavuttamiseksi (onnistumisprosentti 72 prosenttia, 80 prosenttia ja 85 prosenttia eri annoksia vastaavasti).

New York Daily News:ssa vuonna 2015 julkaistu raportti selvitti, että Viagra oli 'tehokkain erektiolääke’. Tämä perustui 150 erillisen kokeen tutkimukseen.

Suositeltu Viagran aloitusannos yleensä alkaa 50 milligrammasta, mutta sitä voidaan nostaa tai laskea saatujen tuloksien mukaan.

Vähän sivuvaikutuksia

Kaikki lääkkeet voivat aiheuttaa mahdollisia haittavaikutuksia eikä Viagra ole tähän poikkeus. Yleisesti ottaen PDE5-estäjät, kuten Viagra, ovat hyvin siedettyjä.

Vuosien kliiniset tutkimukset ja kokeet ovat osoittaneet Viagran olevan turvallinen lääke, jonka on todennäköistä aiheuttaa lieviä tai kohtalaisia haittavaikutuksia vain pienellä osalla käyttäjistä.

Alle yksi prosentti Viagran käyttäjistä kärsii vakavista haittavaikutuksista lääkettä käyttäessä.

Sivuvaikutuksien määrällinen ilmaiseminen erektiolääkkeiden välillä voi olla hankalaa, koska jokainen potilas on erilainen. Lihaskipu on listattu yhtenä yleisimmistä Cialiksen sivuvaikutuksista (sitä esiintyy 1-10:llä sadasta) lääkkeen pakkausselosteen mukaan. Viagran pakkausselosteessa taas lihaskipu listataan harvinaisiin haittavaikutuksiin (esiintyy korkeintaan yhdellä sadasta).

Jo yllä mainittu New York Daily News kuitenkin mainitsi, että Viagralla 'on korkeampi sivuvaikutusten riski kuin muilla vaihtoehdoilla'.

Luotettu lääke

Viagraa tuottaa Pfizer, joka on vakiintunut ja luotettu lääkealan yritys.

Siitä asti kuin Viagra tuli markkinoille vuonna 1998, se on onnistuneesti auttanut hoitamaan erektiohäiriötä useimmilla miehillä kuin mikään muu erektiolääke. Jo tämä tosiasia rohkaisee useita erektiohäiriöstä kärsiviä miehiä kokeilemaan tätä lääkettä muiden hoitovaihtoehtojen sijaan.