Jos kuvittelit, että steroidit ovat ainoa epäilyttävä keino parantaa urheilusuorituksia, mietipä uudelleen. Tarinoita huippu-urheilijoiden Viagran käytöstä, muualla kuin makuuhuoneessa, on liikkunut ainakin vuodesta 2006, jolloin American Physiological Society -yhdistys testasi Viagran tehoa ammattilaispyöräilijöillä. Tutkimuksen mukaan se selvästi tehosti verenkiertoa ja urheilusuorituksia kun sitä käytettiin korkealla merenpinnan yläpuolella. Merenpinnan tasolla se ei kuitenkaan auttanut ollenkaan.
Vuonna 2008 entinen olympialaisfysiologi Kenneth Rundell käynnisti kliinisen tutkimuksen Marywood Universityssä, selvittääkseen josko sildenafilistä olisi urheilijoille hyötyä paikoissa, joissa on paljon ilmansaastetta. Vuonna 2012 maailmalla uutisoitiin NFL-pelaajista, jotka ottivat Viagraa ennen pelejä.
Koska se parantaa verenkiertoa, on hyvin mahdollista että Viagrasta voi olla hyötyä urheilijoille, ja erityisesti niille jotka kilpailevat korkeilla paikoilla. Viagran väärinkäyttöä on tietenkin myös hankalampi valvoa kuin esimerkiksi steroidien käyttöä, sen takia että niitä käytetään muihinkin tarkoituksiin. Näiden tarinoiden perusteella ei kuitenkaan kannata ryhtyä lopettamaan treenin takia käyttämiäsi lisäravinteita. Mitään lääkkeitä, ja erityisesti reseptilääkkeitä, ei pitäisi ikinä käyttää muihin tarkoituksiin ilman lääkärin valvontaa.