Allergia

Kevään alkaminen valitettavasti tarkoittaa kausittaisesta allergiasta kärsiville myös useiden viikkojen (tai jopa kuukausien) epämukavuuden alkamista.

Kuten kaikki heinänuhasta kärsivät, leudommat ilmat yleensä johtavat korkeampaan siitepölypitoisuuteen, joka voi laukausta nuhan oireita. Jotkut allergisesta sidekalvotulehduksesta ja allergisesta ihosairauksista, kuten atooppisesta ekseemasta, kärsivät saattavat myös kokea oireiden pahenemista kevätkuukausina.

Onneksi oireisiin on saatavilla helpotusta lääkkeiden muidossa. Tarjolla on erilaisia tabletteja, voiteita ja sumutteita, jotka voivat helpottaa oireita, ja suurin osa niistä on saatavilla apteekista ilman reseptiä.

Tapauksissa, joissa oireet ovat kuitenkin vakavia ja jatkuvia, voi olla tarpeen käydä lääkärillä, joka voi kirjoittaa reseptin lääkkeeseen, joka auttaa saamaan oireet kuriin.

Tässä postauksessa tarkastelemme aiheutta lähemmin ja keskustelemme siitä, milloin allergiaoireet vaativat lääkärikäynnin.

Ennaltaehkäisy

Ne, joilla on lievä allergia, eivät välttämättä tarvitse lääkkeitä ollenkaan, ja saattavat pystyä selviämään vaivasta yksinkertaisesti välttämällä ärsykkeille altistumista.

Esimerkiksi siitepölyallergiasta kärsivä saattaa pystyä pitämään oireet loitolla korkean siitepitoisuuden päivien aikana noudattamalla seuraavia ohjeita:

  • ruohon läheisyyden välttäminen
  • ikkunoiden ja ovien sulkeminen sisällä ollessa
  • vaatteiden vaihtaminen kotiin ulkoa tullessa
  • ja pyykin kuivaaminen sisätiloissa.

Pienen vaseliinimäärän levittäminen alempaan sieraimen sisäpintaan voi myös auttaa vähentämään hengityisteihin pääsevän siitepölyn määrää.

Jos oireet kuitenkin jatkuvat näistä toimenpiteistä huolimatta, on hyvä kysyä farmaseutilta, voisiko antihistamiinit olla avuksi.

Mitä allergialääkkeitä voi saada ilman reseptiä?

Useita eri antihistamiinilääkkeitä voi ostaa ilman reseptiä, mutta on silti suositeltavaa keskustella farmaseutin kanssa ennen kuin kuin ostaa niitä ensimmäistä kertaa, tai jos terveydentilasi on muuttunut viimeisen käyttökerran jälkeen. Tietyt allergialääkkeet eivät välttämättä sovellu muihin sairauksiin käytettävien lääkkeiden kanssa, kuten lihasrelaksantit ja lääkkeet verenpainetautiin tai diabetekseen.

Histec, Zyrtec ja Clarityn ovat yleisiä esimerkkejä Suomessa myytävistä reseptivapaista tableteista, joita voidaan käyttää allregiaoireiden hoitoon.

Jotkut nenää avavaat sumutteet ovat kuitenkin saatavilla vain reseptin kanssa. Nämä toimivat vähentämällä turvotusta hengitysteiden sisällä, mikä tekee hengittämisestä helpompaa allergisen kohtauksen aikana. Niitä voi yleisesti kuitenkin käyttää vain lyhyitä aikoja (korkeintaan muutaman päivän tai viikon useissa tapauksissa), eivätkä ne sovellu henkilöille, joilla on tiettyjä sairauksia. Jos oireet ovat sinnikkäitä, on suositeltavaa mennä lääkäriin, jotta lääkäri voi määrätä yhdistelmänenäsumutteen, joka sisältää antihistamiinin tai kortikosteroidin lisäksi tukosta avaavaa ainetta. Antihistamiinia sisältävät nenäsumutteet ovat usein reseptilääkkeitä.

Yhdistemäsilmätippoja, jotka sisältävät sekä antihistamiinia että tukosta avaavaa ainetta, voi ostaa ilman reseptiä. Nämä ovat tarkoitettuja heinänuhan tai kotitalousallergioiden aiheuttamaan allergiseen sidekalvotulehdukseen.

Paikallisia antihistamiinia sisältäviä voiteita saa usein allergian aiheuttaman atooppisen ekseeman hoitoon, mutta niihin tarvitaan usein resepti, ja yleensä niitä käytetään vain, jos muut hoitomuodot eivät ole tehonneet.

Koska minun tulisi käydä lääkärissä?

On suositeltavaa hakeutua lääkäriin allergian vuoksi, jos:

  • oireesi ovat kehittyneet lähiaikoina tai jos kärsit niistä ensimmäistä kertaa
  • oireet jatkuvat, tai jos reseptivapaat lääkket eivät ole helpottaneet oireita tarpeeksi
  • oireet estävät sinua suorittamaan normaaleja rutiinejasi tai häiritsevät nukkumista
  • tai et ole varma, mikä lääke sopii sinulle muiden lääkkeidesi tai sairauksiesi vuoksi.

Joissain tapauksissa lääkärisi voi määrätä toisenlaista lääkettä oireiden selättämiseksi. Lääkäri saattaa myös suositella allergialääkärille hakeutumista, jos allergialla on suuri vaikutus elämääsi useiden kuukausien aikana vuodesta.

Miten antihistamiinit toimivat?

Histamiini on kemikaali, jota immuunijärjestelmä tuottaa. Sitä esiintyy ihossa ja henkitysteissä, ja se auttaa parantamaan kudoksen ja puolustamaan elimistöä vieraita aineita vastaan.

Keho vapauttaa histamiinia uhan havaitessaan. Allegian tapauksessa immuunijärjestelmä kuitenkin kohtelee jotain harmitonta, kuten siitepölyä, uhkana ja menee puolustustilaan. Tämä aiheuttaa sitten allergiaan liittyviä oireita, kuten turvotusta ja tulehdusta.

Antihistamiinit toimivat ennaltaehkäisemällä histamiinikemikaalia sitomasta reseptorisoluja ja aktivoimasta tämän immuunireaktion. Tämä taas vähentää oireiden vakavuutta tai ennen reaktiota otettuna, ennalta ehkäisee sen tapahtumista

Mitä ovat ensimmäisen, toisen ja kolmannen sukupolven antihistamiinit?

Ensimmäisen sukupolven antihistamiinit, kuten syklitsiini ja prometatsiini, ovat vanhempia lääkemuotoja; kun taas toisen ja kolmannen sukupolven antihistamiinit, kuten setiritsiini ja desloratadiini, ovat uudempia muotoja.

Suurin ero on, että toisen ja kolmannen sukupolven lääkkeet eivät aiheuta yhtä todennäköisesti uneliaisuutta haittavaikutuksena kuin ensimmäiset sukupolven antihistamiinit. Uudemmat lääkkeet ovat 'valikoivampia' estämään histamiini sitoutumasta reseptoreihin (niin että ne toimivat yksinomaan ihon ja henitysteiden reseptoreissa aivojen sijasta).

Tästä syystä toisen ja kolmannen sukupolven antihistamiinit ovat suurimmassa osassa tapauksista suositeltuja ensimmäisen sukupolven lääkkeiden sijaan. Ensimmäisen sukupolven lääkkeitä voidaan myös pitää 'voimakkaina' antihistamiineina niiden rauhoittavan ominaisuuden vuoksi.

Vaikean atooppisen ekseeman tapauksissa ensimmäisen sukupolven tai rauhoittavat antihistamiinit voivat kuitenkin olla parempia, etenkin jos ihon ärsytys aiheuttaa uni

However in cases of severe atopic eczema, first-generation or sedating antihistamines may be preferred, particularly if skin irritation is causing sleep disruptionhäiriöitä.

Mitä jos antihistamiinit eivät toimi minulla?

Jos antihistamiinit yksin eivät auta vähentämään allergian oireita, voi lääkäri tai allergiaasiantuntija tarvittaessa määrärä toisenlaisen hoidon.

Jotkut allergiaan tarkoitetut reseptinenäsumutteet ja -silmätipat voivat sisältää yhdistelmän antihistamiinia ja tukkoisuutta vähentävää ainetta tai kortikosteroidia.

Tukkoisuutta vähentävät lääkkeet toimivat vähentämällä turvonneita verisuonia, ja tämä auttaa tyhjentämään nenäkäytävät. Kuten jo aiemmin mainittu, niitä käytetään tyypillisesti vain lyhytaikaisena hoitona.

Kortikosteroidit toimivat estämällä kehon immuunireaktion ja allergioden tapauksessa ne auttavat vähentämään tulehdusta.

Joissain tapauksissa, joissa välitön ja nopeasti toimiva helpotus on tarpeen eivätkä muut lääkkeet ole auttaneet, lääkäri saattaa päättää määrätä kortikosteroiditabletteja. Kortikosteroiditabletteja voidaan kuitenkin määrätä vain hyvin harvinaisissa allergian tapauksissa, eikä niitä tule käyttää pitkiä aikoja niiden sivuoireiden riskin vuoksi.

Jos kärsit allergiaoireista, etkä ole varma, mikä lääke on sopivin tapauksessasi, ota yhteyttä lääkäriisi tai paikalliseen apteekkiin saadaksesi apua.